Hyppää sisältöön
Nähtävyydet

Siuron kirkko

Siuron kirkko sisältä
Viimeksi päivitetty: Julkaistu:

Puujugendtyylinen, rakennusmestari Heikki Tiitolan suunnittelema, korkealta kalliolta kohti järven selkää katseleva Siuron kirkko rakennettiin alun perin vuonna 1910 rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938. Siuron rukoushuoneyhdistys lahjoitti kirkon Nokian seurakunnalle vuonna 1956.

Nokialaisen Jaakko Niemisen suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä 1980-luvulla kirkkosali tehtiin muuntuvaksi monitoimitilaksi. Jumalanpalvelushuone kyetään kalustamaan helposti myös konserttisaliksi, lounastilaksi ja juhlahuoneeksi.

Nykyiset 8-äänikertaiset urut ovat kirkon toiset. Ne on rakennettu Kangasalan urkutehtaalla vuonna 1958. Alttaritaulun on maalannut Lauri Hämäläinen vuonna 1951. Sen aiheena on ”Jeesus saarnaa venheestä”.

Vuonna 1918 Siuron kirkko oli tammikuusta heinäkuuhun pois alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan. Tuohon aikaan kirkko oli aluksi punaisten sairaalana ja keväällä valkoisten kasarmina ja ruokalana. Vuonna 1940 kirkko oli vähän aikaa Karjalan siirtolaisten majapaikkana.

Nähtävyydet