Hinttalan museoalue ja kahvila avautuvat jälleen 6.6.2023!
Hinttala on Nokian kaupungin viihtyisä museoalue kaupungin keskustassa. Museo esittelee 1800-luvun talonpoikaiskulttuuria, ja kesäisin oppaat kertovat alueen historiasta kävijöille.
Hinttalassa järjestetään kesällä kaikille avointa, pääosin maksutonta ohjelmaa, kuten konsertteja, työpajoja, ohjelmaa lapsiperheille, opastuksia ja kirjallisuustapahtumia.
Ajankohtaiset ohjelmatiedot löytyvät Nokian kaupungin verkkosivuilta sekä Aamulehden Menokoneesta; huomaa, että hakukentässä on valmiiksi valittuna Hinttala ja kaikki ikäryhmät, ja että tapahtumat ja näyttelyt on listattu Menokoneessa erikseen.
Menneen ajan ruoat on näyttely, joka esittelee Suomen ruokahistorian merkittävimpiä ruokia. Luhti – näkökulmia aikaan -näyttelyn aikajanalla historiallisia tapahtumia tarkastellaan ensisijaisesti Hinttalan kantatalon ja nykyisen kotiseutumuseon, Kankaantaan kylän ja nykyään Nokia-nimellä tunnetun paikkakunnan perspektiivistä.
Vaihtuvista näyttelyistä ja käsityöläisten puodeista löydät uniikkeja taideteoksia, kodin käyttötekstiilejä sekä tuliaisia moneen makuun.
Viehättävä Hinttalan Kahvila palvelee kävijöitä Pytingissä, toisessa alueen päärakennuksista. Kahvilassa ei ole erillistä lounasaikaa, mutta suolaiset ja makeat herkut vievät niin pienen kuin isommankin nälän.
Nokianvaltatie 5
37100 Nokia
6.6. – 27.8.2023
ti – pe 10 – 18 ja la – su 11 – 18 sekä konsertti-iltoina torstaisin klo 19 saakka.
Suljettu maanantaisin sekä juhannusviikolla to 22.6. – su 25.6.2023.
Hinttala on avoinna kesäisin ja joulun alla.
Hinttalan kahvila
p. 045 8045 664
hinttalankahvila@gmail.com
Nokian kaupungin kulttuuripalvelut
p. 050 395 8801
kulttuuri@nokiankaupunki.fi
Kauden ulkopuolella ryhmät voivat tilata halutessaan museo-opastuksen Nokian ja Pirkkalan matkailuoppaat ry:n auktorisoiduilta oppailta ympäri vuoden. Opastuksen sisältö, reitti ja kesto räätälöidään ryhmän toiveiden mukaan. Opastuksesta veloitetaan käytetyn ajan perusteella.
Maksuton pysäköintialue on Yrittäjäkadun varrella Hinttalaa vastapäätä, ja sinne ajetaan kääntyen Nokianvaltatieltä Yrittäjäkadulle. Pihapiirissä on muutamia pysäköintipaikkoja ja Tampereen seudun joukkoliikenteen autoilla pääsee lähes portille asti.
Alue ei ole esteetön. Pihapiirin maasto on epätasaista ja osaan rakennuksista on korkeat kynnykset tai portaat. Pytinkirakennuksen kahvilan sisäänkäynnissä on luiska lastenvaunuilla ja pyörätuolilla liikkuville, mutta rakennuksessa on korkeita kynnyksiä. Alueella on inva-WC.