Hyppää sisältöön
Museot ja näyttelyt

Taidetila Raami

Viimeksi päivitetty: Julkaistu:

SYLVESTER KIVELÄ: I´ll cross the river to meet you

28.8.–22.10.2026

Odotan keikan alkua koko yön. Kurotan kättäni eturivistä. En saa silmiäni irti hänestä. Näen vain hämärän sivuprofiilin ja tajuan, että katson jo kuollutta, kummitusta, joka laulaa omissa hautajaisissaan. Tuijotan mustattuihin silmiin, kunnes ne ovat taas elossa.
Uni sekoittuu todellisuuteen, halu haikeuteen ja minä häneen.

Sylvester Kivelän näyttely I’ll cross the river to meet you käsittelee fanittamisen hurmoksellisuutta, idolin menettämistä, ruumiin eroottisuutta ja rapistumista sekä sitä, kuinka kuolema pakenee valokuvaa. Näyttelyn nimi viittaa muinaisiin käsityksiin joesta tämän maailman ja tuonpuoleisen välisenä rajatilana.

Näyttelyn inspiraationa on ollut taiteilijan oma idoli, japanilainen laulaja Atsushi Sakurai (1966-2023). Kivelän valokuvateokset ovat vuosien aikana kerättyjä tosia ja epätosia muistoja ihailusta ja ikävästä. Fool-omakuvasarjassa taiteilija esittää idoliaan, mikä on tapasamaistua ja kokea läheisyyttä tähän. Näyttelyssä nähtävät serigrafiateokset on muokattu ja vedostettu idolista julkaistuista kuvista ja videoista.

Teoksissaan Kivelä kuvaa fanin ja idolin välistä suhdetta, jossa rakkaus ja suru ovat yksipuolisia. Idoli on ideaali, johon heijastetaan merkityksiä ja toiveita. Ideaalia katsoessaan fani ei tiedä, haluaako hän idoliaan vai haluaako hän olla idolinsa. Kun ihailu muuttuu kaipaukseksi, fani suree tuntematonta, joka tuntui läheiseltä.

Tuijotan eläviä käsiäni, jotka kuolevat virran mukana.
そうさ流れのままに死んでいく様に生きるこの手眺めてる
– kappaleesta BUCK-TICK, Schiz•o 幻想

Teos ja kuva: Sylvester Kivelä: You & me. 2026.

Sylvester Kivelä (s. 1997) käyttää töissään valokuvaa, videota, ääntä ja tekstiä. Hänen teoksensa käsittelevät kehollisuutta ja kummittelua, ruumiin haurautta ja eroottisuutta. Kivelä on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2021. Hän kiinnostui japanilaisesta rockista ollessaan nokialainen esiteini.

Kivelän teoksia on ollut esillä muun muassa yksityisnäyttelyissä Galleria Huudossa (Helsinki), Galleria Rajatilassa (Tampere) ja B-Galleriassa (Turku) sekä ryhmänäyttelyissä HAMissa ja Amos Rexissä. I’ll cross the river to meet you -näyttely oli ensimmäistä kertaa esillä Valokuvagalleria Hippolytessä (Helsinki) maaliskuussa 2026.

Työskentelyä tukenut Tampereen kaupunki.
Näyttely omistettu Atsushi Sakurain muistolle

I´ll cross the river to meet you -näyttely on esillä taidetila Raamissa 28.8.–22.10. ja aina kirjasto- ja kulttuuritalo Virran aukioloaikojen mukaisesti.

Kaikille avoimet avajaiset ovat 4.9. klo 1820. Tervetuloa!

Taidetila Raami on pääsymaksuton ja esteetön galleriatila Nokian ydinkeskustassa.

Lisätiedot:
kuvataiteen kandidaatti Sylvester Kivelä, sylvesterkivela2@gmail.com, sylvesterkivela.com

museo- ja kokoelma-amanuenssi Hanna Westman, hanna.westman@nokiankaupunki.fi, 044 486 0979

Taidetila Raamin näyttelyaikahaku vuodelle 2027

Näyttelyaikaa haetaan sähköisellä lomakkeella. Lomake on avoinna ympäri vuoden, haku koskien vuotta 2027 päättyi 31.3.2026 klo 12. Huomioi kellonaika: lomake ei sulkeudu, mutta sen jälkeen tulleita hakemuksia ei käsitellä vuoden 2027 valinnassa.

Tila on suunnattu ammattitaiteilijoille (yksityis- tai ryhmänäyttely), ammattimaisesti tuotetun kulttuurihistoriallisen tai luonnontieteellisen näyttelyn työryhmälle. Kaikki taiteenlajit huomioidaan, mikäli tila ja tekniikka tähän vain taipuvat. Kulttuurihistoriallisten ja luonnontieteellisten näyttelyiden teeman tulee linkittyä Nokiaan tai Tampereen seutuun.

Maksamme taiteilijoille Kuvasto ry:n pääsymaksuttoman näyttelykategorian mukaisen korvauksen.

Näyttelyä suunnittelevien harrastajien toivomme hakevan näyttelyaikaa kirjasto- ja kulttuuritalo Virran pop up -seinältä.

Näyttelyn järjestämiseen ja ripustamiseen liittyvissä ohjeissa on mukana muun muassa tilan pohjakartta.