Taidetila Raami

SEBASTIAN BOULTER & TUIJA IHANTA: Ajan uomat
13.3.–12.5.2026
Kaikille avoimet avajaiset perjantaina 13.3. klo 18-20, lämpimästi tervetuloa tapaamaan taiteilijoita ja tutustumaan näyttelyyn!
Pirkanmaalaistaiteilijoiden yhteisnäyttely tutkii jokia ja siltoja
Sebastian Boulterin ja Tuija Ihannan Ajan uomat -näyttely ilmentää katoavaa perinnemaisemaa Pirkanmaalta sekä kreikkalaisia kätkettyjä, unohdettuja ja tuhottuja jokia. Näitä aihepiirejä on tutkittu maisemallisesti ja historiallisesti. Sillat ovat muistutus yhteistyöstä ja ihmisten kohtaamisista, kun taas jokiuomien uudelleenohjaus kertoo ihmisen ja luonnon välisistä kohtaamisista. Ajan uomat on Boulterin ja Ihannan ensimmäinen yhteisnäyttely.
Nokialaisen Tuija Ihannan työt ovat saaneet innoituksensa Pirkanmaan silloista. Teokset ovat öljyväri- ja akryylimaalauksia sekä puulle tehtyjä piirustuksia. Nämä eri tekniikoin toteutetut työt tuovat esille vanhoja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä siltoja ja niiden vaikutusta yhteisölle. Nokialaisyleisö tunnistaa näistä paljon tuttuja maisemia.
Ihannan työskentelyä on ohjannut kiinnostus entisaikojen elintapoihin, arvomaailmaan ja työteliäisyyteen. Silta on erityinen muistutus yhteistyöstä ja kohtaamisista: se on lyhentänyt välimatkoja ja yhdistänyt ihmisiä. Sillanrakennus on ollut valtava voimainponnistus. Näyttelyn teokset tutkivat siltoja maisemallisesti ja historiallisesti, mutta tuoden ne nykypäivään. Teokset ilmentävät katoavaa perinnemaisemaa Pirkanmaalta – niissä pauhaavat kosken kuohut ja ajan virta.
Tuija Ihanta (s. 1988, Masku) on Nokialla asuva ja Nansotalon työhuoneella työskentelevä kuvataiteilija. Ihanta on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2020. Oman työskentelynsä ohella hän opettaa Pirkan opistossa kuvataidetta aikuisille ja lapsille.

Tamperelainen Sebastian Boulter on tutkinut viimeiset 10 vuotta jokia, jotka ovat unohdettuja, maan alle peitettyjä tai jopa kuolleita. Boulteria on kiinnostanut jokien anatomia, joet maisemassa kätkettyinä, unohdettuina tai tuhottuina. Viimeisimmän jokia käsittelevän projektin Boulter teki vuosina 2020-2024. Hän oli Saksan arkeologisen instituutin Ateenan osaston taiteilijavieraana instituutin 150-vuotisjuhlanäyttelyä varten. Projekti käsitti viiden kreikkalaisen joen kokonaisuutta kuvataiteen, ympäristöaktivismin ja nykyarkeologian keinoin.

Sebastian Boulter (s. 1974, Jyväskylä) asuu ja työskentelee Tampereella ja Ateenassa. Boulter on valmistunut maalauksen maisteriksi Brysselin kuninkaallisesta kuvataideakatemiasta 2015. Tällä hetkellä hän työskentelee vapaana taiteilijana.
Ajan uomat on esillä kirjasto- ja kulttuuritalo Virran taidetila Raamissa 13.3.-12.5.2026. Näyttely on avoinna Virran aukioloaikojen mukaisesti ma-pe 8.30-19.00 ja la 9.30-16.
Lisätiedot:
kuvataiteilija Sebastian Boulter, sebastianboulter @ gmail.com, 0417557920
kuvataiteilija Tuija Ihanta, tuija.ihanta @ gmail.com, 050 5603945
museo- ja kokoelma-amanuenssi Hanna Westman, 044 486 0979, hanna.westman @ nokiankaupunki.fi
Taidetila Raamin näyttelyaikahaku vuodelle 2027
Näyttelyaikaa haetaan sähköisellä lomakkeella. Lomake on avoinna ympäri vuoden, haku koskien vuotta 2027 päättyy 31.3.2026 klo 12. Huomioi kellonaika: lomake ei sulkeudu, mutta sen jälkeen tulleita hakemuksia ei käsitellä vuoden 2027 valinnassa.
Tila on suunnattu ammattitaiteilijoille (yksityis- tai ryhmänäyttely), ammattimaisesti tuotetun kulttuurihistoriallisen tai luonnontieteellisen näyttelyn työryhmälle. Kaikki taiteenlajit huomioidaan, mikäli tila ja tekniikka tähän vain taipuvat. Kulttuurihistoriallisten ja luonnontieteellisten näyttelyiden teeman tulee linkittyä Nokiaan tai Tampereen seutuun.
Maksamme taiteilijoille Kuvasto ry:n pääsymaksuttoman näyttelykategorian mukaisen korvauksen.
Näyttelyä suunnittelevien harrastajien toivomme hakevan näyttelyaikaa kirjasto- ja kulttuuritalo Virran pop up -seinältä.
Näyttelyn järjestämiseen ja ripustamiseen liittyvissä ohjeissa on mukana muun muassa tilan pohjakartta.