Hyppää sisältöön

Vahalanden kulttuuritalo juhlii yksivuotista taivaltaan Sarkolassa

Sarkolassa vietetään lauantaina 11.4.2026 Vahalanden kulttuuritalon 1-vuotissyntymäpäivää avoimien ovien tapahtuman merkeissä. Vuoden aikana kulttuuritalosta on kasvanut tärkeä kohtaamispaikka ja symboli kylän yhteisöllisyydelle.

Sarkolassa kyläyhteisö on löytänyt uuden suunnan kyläkoulun lakkauttamisen jälkeen. Kun koulu suljettiin keväällä 2024, moni koki tilanteen raskaana: perheitä muutti pois ja kylän arki hiljeni. Samalla kyläläisten keskuudessa alkoi kuitenkin syntyä uusia ajatuksia tulevaisuudesta.

Yhdessä toimien kyläyhdistys päätti tarttua toimeen. Vahalanden kulttuuritalosta on vuoden aikana rakentunut paikka, jossa ihmiset kohtaavat, tekevät vapaaehtoistyötä ja rakentavat kylälle uutta elinvoimaa kulttuurin, taiteen ja yhteisen tekemisen kautta.

Sarkolassa kulttuuri ymmärretään myös hengen viljelynä – ajatuksena, joka juontaa sanan kulttuuri latinankielisestä alkuperästä ja merkityksestä maan viljelemisenä. Yhteinen tekeminen on kyläyhdistykselle tapa kasvattaa uutta elinvoimaa kylään.

Kulttuuritalon toiminnan myötä kylässä on alettu puhua myös varautumisesta uudella tavalla. Yhteisöllisyys, naapuriapu ja käytännön taidot nähdään tärkeänä osana kylien arjen turvallisuutta ja resilienssiä muuttuvassa maailmassa. Kun ihmiset tuntevat toisensa ja osaavat toimia yhdessä, syntyy samalla valmiutta kohdata myös erilaisia häiriötilanteita.

Näitä teemoja käsitellään kulttuuritalon syntymäpäivän yhteydessä järjestettävässä avoimien ovien tapahtumassa Varaudutaan luovasti Sarkolassa. Sarkolassa juhlitaan hyvillä mielin – ja nostetaan syntymäpäivän kunniaksi juhlalippu salkoon!

Yhteistyökumppanit

  • Pirkan Kylät ry ja Älykkäät kylätalot -hanke
  • Nokian kaupungin Kylähelmet -hanke
  • Leader Kantri ry Yhdessä valmiina!- kylien varautumishanke

OHJELMA

Esiintymislavan aikataulu

klo 12.00
Avaus, Sarkolan kylät ry, pj. Paula Huhtanen

klo 12.15
Nokian kaupungin tervehdys, kaupunginjohtaja Pauliina Pikka.

klo 12.40
Ruuantuotannon huoltovarmuus ja maatilojen varautuminen, MTK:n toiminnanjohtaja Visa Merikoski

klo 13.15
Kylien varautuminen, Älykkäät kylätalot -hanke,  projektipäällikkö Jani Hanhijärvi

Muu ohjelma

  • Talon työhuoneet avoinna – vapaata tutustumista kulttuuritalon toimintaan.
  • Tapahtumapäivänä kulttuuritalolla avautuu kaksi uutta projektitilaa:
  • UUTTA! Kulttuuritalon uusi yhteisö Kässäämö avautuu klo 11–15. Päivän aikana voi kokeilla ja tutustua erilaisiin käsityötekniikoihin.
  • UUTTA! KulttuuritalonTeatterikahvila Ääni avautuu yleisölle ja on avoinna tapahtumapäivän ajan.
  • LAPSILLE! Majakylä leikkimaa salissa. Omat taskulamput mukaan!

Toiminta- ja esittelypisteitä:

  • Leader Kantri, Leader-rahoitusinfo, Hanna Alanen ja Heidi Hallongren & Kantri ry:n kyläradiotehtävä -piste
  • Pirkan Kylät, Varautumisen rastitehtävät kylätaloagentti Heidi Rannikko
  • Nokian kaupungin Kylähelmet-hankkeen koordinaattori Marianne Karhumaa

Lisätiedot

Pj Paula Huhtanen, Sarkolan kylät ry, Vahalanden kulttuuritalo

Sarkolantie 476, 37180 Sarkola

0456914515, paula.huhtanen@gmail.com

Koe Nokian elämykset

Nokialla nautit teatterin tarinoista, rentoudut kylpylän lämmössä ja hengähdät luonnon helmassa kauniilla luontopoluilla – tule ja koe!

Areenan pääsisäänkäynti
Lue lisää
Juhla- ja kokoustilat

AGCO Power Arena

Nokian uuden palloiluareenan nimi on nyt AGCO Power Arena. Nokian kaupunki ja nokialainen AGCO Power Oy solmivat areenan nimestä vuoden 2036 loppuun asti kestävän sopimuksen. AGCO Power Arena valmi…
Stern - Iron Maiden Legacy of the Beast
Lue lisää
Elämykset ja aktiviteetit

Flipper Haus Nokia

Flipper Haus Nokia tarjoaa pelattavaksi 19 erilaista flipperiä eri vuosikymmeniltä. Pidämme avoimia peli-iltoja klo 18-22 keskiviikkoisin ja lauantaisin. Voit myös varata meiltä myös yksityistilai…
Flipper Haus logo
Lue lisää
Elämykset ja aktiviteetit

Flipper Haus Pelisali & lounge 4h + sauna 2h

Voit varata loungen neljäksi tunniksi+sauna 2h 15 hengelle johon sisältyy pelaamista 4h ja tämä varattavissa vain julkisina peli-iltoina.
Flipper Haus logo
Lue lisää
Elämykset ja aktiviteetit

Flipper Haus yksityistilaisuus 5h + Sauna 2h

Olemme avanneet uuden saunatilan, jonka voit varata pelisalin rinnalle. Saunan pukuhuoneessa kelpaa istuskella isommallakin porukalla (yli 10 hlö), ja lauteille mahtuu kerrallaan noin 6 henkeä. Myös…
Isä, äiti ja pieni poika tutkivat luonto-opastaulua Hakavuoren luontopolulla.
Lue lisää
Nähtävyydet

Hakavuori

Hakavuori on Siurossa sijaitseva liuskekallio, jolta on hienot näköalat Kulovedelle ja Nokianvirralle. Ruutanan suojelualueen eteläpuolella sijaitseva Hakavuori on oiva kohde lyhyelle luontoretkell…
Kuvituskuva
Lue lisää
Nähtävyydet

Honkaniemen tila

Eettisesti ja ekologisesti kasvatettua ylämaankarjan lihaa.Haluamme tarjota kuluttajille eettisesti ja ekologisesti kasvatettua ylämaankarjan lihaa, jossa maistuu suomalainen luonto: puhtaan hein…
Kuvituskuva
Lue lisää
Elämykset ja aktiviteetit

Hämyslava

Vauhdikkaat & Tunnelmalliset lauantaitanssit Hämyslavalla!Vanhanajan kylälavatunnelmaa lauantaitansseissa kesäkuun alusta syyskuun alkuun klo 20:00–01:30. Naistenhaku tavallisesti klo 22-23, toisi…
Kuvituskuva
Lue lisää
Luonto ja retkeily

Järvien Reitit – pyöräillen ympäri Pirkanmaata

Pyhäjärvireitillä on viisi runkoreittiä ja useita näiden ympärille rakennettuja matkamahdollisuuksia.Järvien reittien varrelta ja ympäristöstä on haettu pyöräilijöille soveltuvia palveluetappeja –…